Shokkotreffit 60 ihmisen kanssa ja vähän nuutakin

Pietari

Talvipalatsi joka toki tunnetaan nykyisin paremmin Eremitashina (miten lie oikeinkirjoitus?)

Niin että tuli käytyä, kuudenkymmenen vieraan ihmisen kanssa, Nevan rantoja käyskentelemässä. Tälläinen porvarillinen naisihminen omaa tiettyjä käsityksiä venäjästä, venäläisistä ja on kuullut tuhansia tarinoita leningradista. Kirjoitin kaikki pienellä koska ne ovat vain mielikuvia ja todellinen Pietari oli jotain ihan muuta.

Ei se nyt ihan vastannut niitä nuoren tytön mielikuviakaan - niissä troikka kiitää jäällä tsaarin upeiden upseereiden ohjastamana ja keuhkotaudin kalventamat aatelis-neidot yskivät sirosti verta pitsiliinoihin ja ruhtinaat tuovat heille shamppanjaa ja kamelian-kukkia. Mutta jotain siltä väliltä oli aistittavissa, sellaista mitä kannattaa suositella muille ja palata itsekkin ajan kanssa ilman ennakkoluuloja.

Se kuuluisa kirkko näkyy olevan edelleen kesken, ilme johtuu siitä että jos joutuu vaikka alkamaan taas rakennushommiin...

Tämä matka alkoi kun lupasin Pirjolle, että alan esittelemään Artic Nutrition tuotteita koska ne tuntuvat toimivan ainakin minulla. Niinpä sitten pääsin kuudenkymmenen innostuneen esittelijän matkaan tutustumaan Venäjän markkinoihin. 

Haminasta hytkyteltiin bussilla rajan yli ja aina se pelottaa yhtä paljon tuo itärajan ylitys. Vähän helpotti olo Viipurin veikoilla pysähtyminen ( en ostanut mitään alkoholia eli ei johdu siitä), nimittäin näin Sarin tulemassa tankkaamasta ja Sippolan miehiä ja naisia bussilastillisen. Siis joukko-osastoa oli...

Terijoen kuuluisat rannat tuli nähtyä ja ravintolassa ruokaa odotettiin ja odotettiin ja vieläkin odotettiin,,, etenkin meidän vanhojen akkojen ja yhden papan pöytä! Nuoret miehet saivat kyllä sukkelaa palvelua vähä palkkaiselta (lue lyhyt hame) tarjoilijattarelta ja nuoret laihat naiset komealta nuorelta shemeikalta, vitsailimme, että olemme paitsi vanhoja niin hyvin syöneen näköisiä joten meille ei pidetä kovin tärkeänä ruokaa toimittaa. Kun shemeikka sitten lopulta taipui meitäkin palvelemaan niin oli ruoka HYVÄÄ. Parin tunnin pika-ruokailun jälkeen matka jatkui ja skoolasimme vanhalla rajalla, kuka kivennäisvedellä kuka artic-vodkalla, kaukana ne ovat Suomen pojat joskus käyneet...

Lopulta alkoi Pietari lähestyä ja on se iso kaupunki; laidoilta ränsistynyttä neuvosto-arkkitehtuuria sitten mm suomalaisten rakennusyhtiöiden rakentamia hienoja lähiöitä ja lopulta Nevan ympärillä kaunista venäjän upean historian aikaista kaunista vanhaa rakennuskantaa. Majoitumme Sokos-hotellien Pietarin lippu-laivaan olisiko nimi ollut Bridge Royal tai ainakin sinne päin. Hieno hotelli saarella ihan lähellä Pietarin keskustaa. Kylpylä ja Lady Line samassa rakennuksessa eli luvassa koulutuksen lomassa joko kuntoilua tai lekottelua.

Jalat oli jo ihan poikki, mutta toinenkin silta oli kyllä pakko jaksaa ylittää

Hotellin johtaja, Pietari, kertoili meille kaupungista ja ihmisistä mielenkiintoisia tietoja ja yrittäjä rouva , metrilakun venäjälle tuonut, kertoi omasta näkökulmastaan toiminnasta venäjällä. Kuulosti värikkäältä, työteliäältä ja elämän makuiselta. Jos olisi kanttia niin kannattaisi varmaan yrittää jotain tuollaista itsekin, elää vieraasa kulttuurissa ja sen ehdoilla. Vaan kyllä taidan suorittaa sinne vain turistimatkoja ja nyhrätä kotinurkissa elämäntyöni.

Kylpylän puolella oli siistiä, mutta kyllä suomalaisissa kylpylöissä tarjonta on monipuolisempaa ja jotenkin mielekkäämpää, ilmankos veli-venäläiset täällä viihtyvät niissä. Oli kuitenkin mielenkiintoista katsella ihmisten touhuilua altaissa ja liottaa rasittuneita lihaksiaan vedessä, kun kaiken maailman mutkien kautta sinne löydettiin.

Ihan oli mukava reissu vaikka tuttavia, kavereista puhumattakaan ei matkassa ollut enkä oikein sielun kumppania sieltä löytänyt seuraksi seikkailemaan. Eli ei auta vaikka ois 60 vaihtoehtoa shokkotreffeillä jos ei juttuseuraa löydy niin ei löydy.

Sisustamisesta ja matkailusta

Sisustaminen on niin muodikasta nykyään, että sisustuskauppoja ja -blogeja ei tarvitse enää etsiä, niihin törmää jatkuvasti halusi tai ei. 

Minä kyllä haluan, tänäänkin menin intoa puhkuen sisustuskutsuille. Tietysti olin päättänyt, että kun rahaa ei ole liikaa niin sitä ei nyt juuri tällä hetkellä sisustamiseen kannata tuhlata.

 Toisaalta, minun piti päivällä ostaa kaksi puseroa puvustoa täydentämään Pietarin matkalle, en ostanut kuitenkaan kun ahdistivat rinnuksesta ;) eli sen rahan voisi käyttää sisustamiseen...

Oikein - ostin tuoksusydämiä liinavaatekaappiin ja kolmen kauniin lyhdyn setin kuistille, lyhtyjähän meillä ei tietysti ennestään ollutkaan ( tietäisi vaan kuinka monta!)

Sisustaminen tällä luonteella vaatisi kyllä isoa varastotilaa johon voisi järjestellä tavarat teemojen mukaan ja sitten vaihdella niitä kausittain. En nyt puhu mistään pienestä autotallin yhteydessä olevasta varatosta, minulla pitäisi jo nyt tällä roju, siis tavara määrällä, olla pieni varastohalli sellainen n 100 neliömetriä.

Tämän illan kutsut olivat Perfect Home - ketjun ja tavarat olivat kauniita, kannattaa mennä tutustumaan kun osuu kohdalle. Tästä löytyy lisää tietoa ja kuvia: http://blog.perfecthome.fi/. Meillä hivellään näitä viikolla 42 kunhan nyt sinne selvitään.

Siitä puheen ollen, siis selviämisestä, olen menossa Pietariin perjantaina. Jotenkin aina tuo itään päin matkaaminen hirvittää. Aina kun mennään rajan yli ja tavataan ne koppalakkiset hymyttömät naiset ja miehet niin pelko hiipii pienen ihmisen sieluun, että jos ei olekkaan paluuta? Jos joku menee pieleen niin, että jään sinne....No toivotaan parasta ja ehkä siellä on muutakin hienoa kun ne rakennukset Mari !

Pyhätyö ei ole siunaukseksi

Tiedetäänhän me tämä, ainakin me kypsään ikään ehtineet - sunnuntaisin ei kannattaisi töitä tehdä.  Uhmasin tätä vanhaa viisautta ja päätin pestä kaksi mattoa jotka olivat lojuneet jo tuuletustelineellä ihmettä odottamassa viikon. Vanha kunnon juuriharja ja mäntysuopa - taatusti puhdasta jälkeä. Tästä hommasta selvittiin ilman, että olisi kiviä taivaalta niskaan satanut, joten rohkaisin mieleni ja lähdin mummon mustaviinimarja pensaisiin keräämään vitamiinit talteen.

Isäntä jäi naputtelemaan kuistin ikkunan pieliin lautoja, saataisiin sitten tämäkin Iisakin-kirkko valmiiksi. Viinimarjat olivat isompia kuin koskaan ennen, mehu irtoaa varmasti paljon. Siinä pensaan varjossa tuli mieleen monet aikaisemmat kerrat kun marjoja on kerätty, näissä ja Nihtilän pensaissa ja mieleen nousivat myös ne edesmenneet kerääjä kaverit. Martta kertoi aina juttua kuinka räkätit räksyttivät makuuhuoneen ikkunan alla marjapensaissa niin kovasti ettei yöllä tahtonut saada unta, niitä sitten heiteltiin haloilla ikkunasta ja aamulla nolona keräiltiin klapit talteen pensaiden juurelta.

Säikähdin kun Toni pölähti pensaiden välistä marjamaalle, ajattelin, että olipa kiva kun tuli auttamaan. Siinä vähän aikaa keräiltiin marjoja ja sitten se kirous tai pyhätyön kannattamattomuus pulpahti armaani suusta - oli iso ruutu räsähtänyt rikki, jep, jep. Eipä uskalla ajatella monta euroa se rokottaa, mutta iso työ siinä on kumminkin kun uusi lasi roudataan kyliltä ja hilataan paikalleen, olisikohan pitänyt vaan loikoilla tämä päivä?

Viisastuneena vahingosta kaivettiin onki esiin ja matoja maasta ja nokka kohti Koskelaa, nyt kun ehkä vihdoin tiedämme missä se paikka on mihin ongelle on meneminen. <ihmeen laihoja matoja se Toni löysi, ennen meillä oli aina sellaisia paksuja lonkeroita kun kalastettiin, nykyisin kuulemma pitää olla tällaista hoikkaa mallia - kalat tykkää.

Kaunis paikka, vaikka kalaa ei tulekkaan niin mieli lepää. Pirullinen otus pyöri madon ympärillä, söi neljä matoa, kiskoi kohon veden alle lukuisaan otteeseen mutta ei käynyt koukkuun. Näihin kalattomiin reissuihin on kyllä totuttu tässä perheessä joten ei haittaa. Sohvilla oli tolkuttoman hauskaa kun työnsi kuonoaan veteen kaikista mahdollisista rannan kohdista ja kasteli itsensä märäksi.

Sitten on pakko laittaa pari "sisustuskuvaa" , tosin meidän kuistilla vallitsee jatkuva kaaos, mutta kun oikei tarkasti rajaa niin ei näy kun kulma sirkkelistä ja muutama pakkilaatikko ylimääräistä.

Eikös ole mulla hieno käsityö-valo ? Oikein on Intialainen mopon lyhdystä valmistettu lamppu. Tämän valossa kelpaa syksyisenä iltana kuistilla neuloa tai virkata.  Oikein odotan sellaista sateista iltaa kun saa laittaa kynttilät palamaan ja istua peiton sisällä ja lukea ja katsella sateen valumista laseja pitkin, vielä jos voi vaikka nautiskella kristallilaista tilkan konjakkia ja amarettoa sisäiseksi lämmikkeeksi. Kiitos vaan Mari amarettosta!

Loma lähestyy loppua

Niin se taas on kärsitty, pitkä kesäloma. Enää viikonloppu ja sitten pääsee töihin takaisin ja järjestys palaa elämään. Juu huumoria, mutta osittain kyllä tottakin. Kesäloman aikaansaannoksia tässä katselin kamerasta;

 Tallinnassa pariskunta kävi nauttimassa kummitytön ja tämän äidin kanssa auringosta . se oli kuin etelän matka - köyhän etelä voi olla vaikka Tallinnassa ;)

 Kuisti valmiina sisältä, räystäslautoja ja kulmalautoja vailla, nyt nekin jo paikallaan.

Ainolan pihamaalla on satumaista

Meidän neiti "pörröpää"

Hoitolapsi ja oma päiväunilla tädin kanssa

Kun kuu putosi meidän saunan taakse

 Räystäslaudat ja ne kuuluisat otsalaudat alkavat olla paikallaan, Heli ihmetteli kovasti , että miksi Ninni menee laittamaan niiden äidille otsalautoja ? (Mitä mahtoi kuvitella otsalautojen olevan)

 Ravit Savitaipaleella ja oikeaa meininkiä, makkaraa ja hevosia. Ofelia -poni oli suosikkini ja voittikin ponilähdön.

Kesän lopulla neiti pörröpäästä oli jäljellä muisto vain, tilalle oli tullut tämä huoliteltu neitonen

Kuistilla edistytään ja Sohvilta lähti karvat

Ja hiton sade kun saa ukko kantaa sirkkeliä kuistille ja ulos kymmeniä kertoja - yksi lista saatiin eilen sahattua!!!! No sain villat joka koloseen tuputettua, loppu vaiheessa piti vetää jo huivia suun ja nenän eteen kun villan pöly tukehdutti. Tänään sitten Toni sai loput listat paikalleen - oven pielet vielä ja sitt on kaikki klaaria.


Tänään aamulla kun heräsi niin oli mieletön alo - LOMA - kello oli mitä sattui ja saikin olla, minnekkään en ollut luvannut mennä. En muista milloin olisi ollut sellaista tunnetta eloni aikana ennen. Äkkiä tosin keksittiin tekemistä, ajeltiin Haminaan takaladon lihakauppaan, suu oli kostea syljestä ja suunniteltiin mitä ostetaan. Lomalaisilla on onneksi aikaa ajella miten sattuu - kauppa on auki keskiviikosta lauantaihin ja kas tänään on tiistai....Kuivi sylki suussa äkkiä, mutta nyt on reitti opiskeltu ja ens kerralla ostoksille.

Illan edellä sitten meidän uljas karvainen koiramme lähti kampaajalle. Näin jälkeen päin ajatellen en ole varma oliko ajatus hyvä, siis järkevästi ajatellen oli, mutta tunteella ei. Voisin kuvitella,  että sisareni koki samaa ahdistusta kun Santerin hiukset piti leikata ennen armeijaa...ei sillä, että pitäisin koiraa lapsenani tai vertaisin sisareni poikaa, omaa rakasta kummilastani koiraan...no taitaa tilanne vain paheta selittämällä. Ehkä kuva kertoo mitä ajattelen.

Niinpä...kasvaahan se karva juu.... huomenna mamma menee itse kampaajalle ja se parhaiten nauraa kuka viimeksi nauraa...Osaakohan koirat nauraa?

Sadetta pidellessä

Tuo ilma on mitä on, mutta loma jatkuu. Kuistin teko etenee herran hallussa eli kun sataa ei tehdä ja kun paistaa niin koneet pihalle ja sahataan listaa vinoon. Miksi on helpompi sahata kulmat väärään kuin oikeaan suuntaan? Täsä dilemmasta huolimatta puolet ikkunoista on listoitettu ja näyttää hienolta. Työskentelystä täpötäyteen sisustetulla kuistilla on annettava ukko-kullalle kymmenen pistettä. Ei yhtään p:::kelettä ole tullut vaikka joutuu hän väistelemään verhoja ja verhotankoja, kukkia ym tähdellistä tavaraa.

Täydestä kuistista tuli mieleen tämä paikka - kannattaa ehdottomasti poiketa jos kotiin vielä mahtuu jotain tai sattuu puuttumaan ihan mitä vaan. Tavarataivas, jossa minulla menee helposti parikin tuntia ja aina jotain tarttuu mukaan. Sijaitsee Turun vanhantien varressa eli siltä kaamealta moottoritieltä kun erkanee Sammatin liittymän kohdalla ja lähtee - ei Sammattiin päin- niin päätyy tänne noin suurin piirtein.


Ai niin ja syökää varhaiskaalia - Iltalehden kotikokki sivuilta löytyy sairaan hyvä kaalimureke- ohje. On nimittäin syöty eilennä  ja tänään - ainakin Tonin versio siitä oli todella herkullista syötävää. Lopusta kaalista muhii nyt kaalilaatikko uunissa. Pakkaseen päätynee hän jottei tule kaalista yliannostusta.


Tänään olen kuvaillut tuota kuistia ja kun saan tavarat paikalleen laitetaan kuvia tänne roppakaupalla.

Epäonnea vai taitamattomuutta ja ruisleipää

Hemmetti ....tämä on nyt neljäs yritys saada tänä aamuna aikaiseksi blogi-tekstiä. Nyt on jo pakko saada tämä valmiiksi, ei voi olla näin vaikeaa. Tosin eilen oli pitkä ja rankka päivä vaikka olikin mukavaa...

Ruisleipätaikinan alustus on rankkaa ja hikistä puuhaa. Toni tekee pienen taikinan josta tulee kahdeksan limppua jotka pystyy paistamaan kiertoilmauunissa yhdellä kertaa. Siinä katsellessani muistelin äitiä joka alusti kolminkertaisen taikinan, rautainen nainen ja paljon voimaa, muuta ei voi todeta. Tonin leivän juuri on peräisin hänen Kirsti-mummoltaan ja varmaan kauempaakin suvun naisten tallettamana. Hain eilen äidin tallesta puisen leipätiinun jossa jatkossa harjoitellaan ja kokeillaan juuren toimivuutta.


Leipää paistui talossa eilen enemmänkin, aamusella leivoin kaksi rieskaa tädeille tuliaisiksi ja Toni paistoi työkaverilleen illalla vielä kaksi mallaslimppua. Varsinainen leipomo tämä Neuvola välillä.


Päivä jatkui sukulaisissa kun pikkusisko Liisa kiisi audillaan Savitaipaleelta poimiman minut kyytiinsä. Tuliaisiksi sain Savitaipalelaisen perinne leivonnaisen betoni-suklaa- kuivankakun. Itse pitää kuulemma koristella, mikäs siinä, askarrellaan paskarrellaan päälle kuorutetta ja nomparelleja. On siinä harakoille puutarhapöydällä ihmettelemistä kun nokka lutussa yrittävät herkkua nakertaa.


Kulku suuntautui ensin Kukkien kanssa hautausmaalle Hirvelään ja sieltä Liikkalaan tädin  luokse. Olikin mukava yllätys, että pääsin hierontaan kyläreissulla. Vähemmän mukavaa oli tietysti se, että olin pöydällä Pirkko-tädin sijasta koska kivuiltaan hän ei sinne kyennyt. 


Liikkalasta sisareni vei minut optikolle, siis nimenomaan vei. Hän ilmoittii ystävällisesti kun astuimme liikkeeseen, että toi sokean ja muutenkin höppänän siskonsa näöntarkastukseen ja kielsi henkilökuntaa laskemasta minua pois sillä aikaa kun itse menee tissiliivejä ostamaan - että sillä lailla - kiitos Lissu. No lasit tuli ja aurinkolasit voimakkuuksilla lisäksi ja rahaa meni...

Kai se on nyt Pärnuun nakurannalle lähtävä aurinkolaseja testaamaan, Ilkka-serkku näet toissapäivänä kertoi, että sinne kannattaa mennä. Tosin ihmettelen, että miten se vanha mies sinne kehtaa mennä alasti kekkaloimaan. Itselläni tosin vatsa römppä roikkuu niin alhaalla, että on kuin esliina edessä niin ettei mitään strategista ole näkyvissä etupuolella.


Pärnun sijaan siirryimme Lissun kanssa Raija-Liisa- tätiä tapaamaan, rautainen nainen, ikää reilusti yli 80tä ja elää omassa kodissa, hoitaa rivitalo-osakkeensa pihan kauniiseen kuntoon ja ajaa kauppamatkat autolla. Tuohon pyritään!


Ilta oli jo pitkällä kun kotiin ehdittiin, mummolan aitasta haettiin vielä joitain tavaroita omaan talteemme. Minä otin mukaani mm vihkipuvun jonka olen itselleni 1980-luvun alussa kihlattuna morsiammena ommellut. Käyttöä sille ei tullut silloin eikä sen koommin ole käynyt naimisiin meno edes mielessä, jatkokäyttöä sille voisi olla vaikka sitten kun kuolo korjaa tämän morsiammen. Tosin pieni olen ollut joskus, vyötärö on kaksinkertaistunut siitä ajasta.

Tänään ukkokulta aloitti myös kesälomansa, projekti kuisti valmiiksi käynnistyi saman tien. Tänään pestiin puunattiin ikkunoita ja huomena haetaan appivanhemmilta auto jotta saadaan peräkärri liikkeelle ja rimoja haettua kaupasta.

Meillä pöhisee myös ruisleipätaikina "tiinussa", huomena armastus leipoo sen leiviksi ja paistelee kypsäksi ihanaksi ruisleiväksi. Tämä erä tosin päätyy parempiin suihin, mutta ensi kerralla taas pääsee lämpöistä leipää haukkaamaan, siis jos vanhat on syöty alta pois. Meillä nääs ei saa uutta leipää ennen kun vanha on syöty - oli muuten sama menttaliteetti  kotona aikanaan. Tosin mies ei ole ihan tarkka tässä asiassa vaan helltyy...


Eilen oli hautuumaan juhlat ja kuinka ollakkaan, taas unohtui viedä haudalle kukat, mutta ajattelinkin hoitaa asian  ihan vaan rakkaiden vainajien kesken niin että laitoin pionit kotona vaasiin heidän muistokseen. Ei kai se haittaa missä  ne kukat ovat ? Pionit kukkivat todella kauniisti jälleen kerran.

Iltapalaksi minulle tarjoiltiin "paistettua puuroa" eli  aamuisen puuron jämistä  vehnäjauholla jatkettuna ja leivinjauholla nostatettuja kakkuja  sekä pannulla että uunissa paistettuna. Voi kun oli hyviä kun laittoi voita päälle. 


Tällaista ensimmäisenä yhteisenä lomapäivänä - niin ja eilen muuten opeteltiin pelaamaan Marin ja Hannan kanssa stingiä - olipa vaikea peli - Tondelta meni vähän hermo siinä hommassa.  Afrikantähti sujui helpommin, vähän ehkä minua nyppi kun Hanna voitti aina. Tänään kyläili työkaveri Alli ja läksi kotiin mukanaan pari uutta kuoriaa, hajasijoitettuna löytyy varmasti aina kun tarvitaan eikä tarvitse etsiä. Niin  ja sai Alli mukaansa myös pakkasesta yhden ruisleivän.

Kiitos palautteesta ystävät, yritän nyt saada tähän jatkossa selvempää kirjasintyyppiä . Ei ollut sekään helppoa tälle harmaantuneelle ATK-blondille.


Oli eilen väsynyt päivä kaiken reissaamisen jäljiltä ja oloa ei yhtään helpottanut sytostaatin otto, mutta onneksi oli paljon kaunista ympärillä ja mukavia retkimuistoja aivoilla työstettävänä. Päivän huippuhetki oli kahvit Rositassa Pirjon paistaman munkin ryhdittämänä !


Illalla pääsin armastuksen kanssa todella ihanille 130 vuotisjuhlille kauniiseen pihapiiriin Kymijoen rantaan. 80-vuotias energinen isäntä oli armeijansa kanssa laittanut upean serviisin kasaan; Alkuun liha-, kasvis- tai lohikeittoa  sekä päälle maittavat kahvit "seitsemänsortin" leivonnaisilla. Ja sitten seurasi iltapala sillihyvää ja yrmyä, fetasalaattia, karjalanpiirakoita, patonkia, ym...Vatsat oli täynnä ja seura hyvää ja nauru raikasi kesä illassa. Siinä tuli varmasti lisä vuosia kaikille ja myös 50 vuotta täyttävälle tyttärelle sekä 80 vuotta täyttäneelle isälle.


Yösauna - ensimmäinen tälle vuodelle kruunasi illan; armastus lämmitti saunan, täytti ammeen jääkylmällä kaivovedellä ja viritti kynttilät palamaan. Siinä sai väsynyt nainen löylytellä ja helliä kipeitä lihaksia sekä lämmöllä että kylmällä - on minulla vaan ihana mies.

Niin että tästä se nyt sitten alkaa bloggaaminen, joku nutraa,joku karppaa minä yritän nyt tätä.
Loma alkoi maanantaina ja tämä viikko on mennyt sukulaisissa kierrellen, puumavolkkarin mittariin kertyi liki tuhat kilometriä ja muistoihin rakkaiden halauksia ja upeita maisemia.


Valkeakosken teollisuuskaupunki yllättää minut aina kauneudellaan, paljon puistoja ja  vihreää. Ja vettä melkein aina näkyvissä olet sitten keskustassa missä kohtaa hyvänsä.

Valkeakoskelta matka jatkui maatalousnäyttelyyn Oripäähän ,Okra 2012 - kannatti nähdä. Paitsi näytteilleasettajat oli myös hieno kokemus nähdä talkoohengen voimannäyte, siihen kun on täällä omalla kylällä usko mennyt jo vuosia sitten.  Pienen kylän koko väki taisi olla töissä koska eräs näytteilleasettaja ihmetteli kun osastolla ei käy juuri ketään paikallisia! Eivät olleet taineet vielä ruokatarjoilun ja lippujenmyynnin ym ohessa ehtiä;). Paitsi nämä upeat possut löytyi näyttelystä unelmien valopylväät ja katos oven päälle....tosin hinnat jäivät kysymättä, pylväisiin ei olisi tainut meidän eurot riittää.


Kävin myös tapaamassa kummitätiä - oli surullinen tapaaminen; täti istui pyöratuolissa kädet ristissä ja kasvoilta heijastui vain väsymystä elämään  ja kärsimättömyyttä koska joutuu odottamaan vaikka haluaisi jo pois. Ihmisellä joka on ollut vahva tahtonainen ei ollut enää mitään mahdollisuutta vaikuttaa omaan tilaansa ja oloonsa. Valinnat teki joku muu, ja se suuri valitsija tuntuu nyt koettelevan kummin kärsivällisyyttä viimeisen kerran. Hän ei sanonut minulle sanaakaan, mutta  tunsin katseesta, että hän tunnisti minut ja ymmärsi sanomani. Siinä toinen tahtonainen hyvästeli toista ja teki mieli toivottaa pikaista poispääsyä, mutta en sentään tohtinut ääneen sanoa. Itkien oli poistuttava ja toivon todella, että kummi pääsisi jo Taivaankotiin.


Oripäästä matka jatkui Kiikalaan, vaivaiset 70 kilometriä saa Kaarina ja Maisa - tyylillä muuttumaan helposti 140 km. Juu ajeltiin vähän harhaan, mutta Paula K lauloi kovaa CD:llä ja maisemat olivat upeita - lukuunottamatta Turku-Helsinki moottoritietä. Siinä ei maisema-arkkitehteihin ole ollut rahaa käytettäväksi, jumalattoman ruma väylä, mutta toivottavasti sen verran turvallisempi.

Vastassa oli lämpimiä halauksia, hyvää ruokaa ja Ulpu-koira rapsuteltavana. Oli ihana puhua ja tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ihmiselle joka tuntuu enemmän siskolta kuin serkulta. Toivottavasti maltoin kuunnellakkin enkä vain puhunut omia huolia ja murheita. Saunan löylyssä pehmeni jäsenet ja kaunista pihaa katsellessa ajatukset, lopullisen pehmityksen teki Larssen!


Matka jatkui seuraavana päivänä upean Fiskarsin ja Bilnäsin kautta Virkkalaan - itäsuomalainen on noissa maisemissa ihan kuin ulkomailla. Hyvä että tiellä pysyy kun kaikki on niin kaunista, että tuntuu kuin nousisi lentoon ja sielu laulaisi upeammin kuin Paula konsanaan. Jokaisen pitäisi päästä ajamaan tuo reitti läpi silloin kun mieli on haikea ja maassa, kyllä friskaa paremmin kuin ketipinor tai zymbaltta.


Niin ihanaa kun olikin ei mikään voita paluuta omaan kotiin, Neuvolaan ukkokullan ja sohvin halailuun. Ihana reissu ja kannatti tehdä, vaikken kaikkia ihmisiä tavannutkaan jotka olisin halunut nähdä .