Niin että tästä se nyt sitten alkaa bloggaaminen, joku nutraa,joku karppaa minä yritän nyt tätä.
Loma alkoi maanantaina ja tämä viikko on mennyt sukulaisissa kierrellen, puumavolkkarin mittariin kertyi liki tuhat kilometriä ja muistoihin rakkaiden halauksia ja upeita maisemia.


Valkeakosken teollisuuskaupunki yllättää minut aina kauneudellaan, paljon puistoja ja  vihreää. Ja vettä melkein aina näkyvissä olet sitten keskustassa missä kohtaa hyvänsä.

Valkeakoskelta matka jatkui maatalousnäyttelyyn Oripäähän ,Okra 2012 - kannatti nähdä. Paitsi näytteilleasettajat oli myös hieno kokemus nähdä talkoohengen voimannäyte, siihen kun on täällä omalla kylällä usko mennyt jo vuosia sitten.  Pienen kylän koko väki taisi olla töissä koska eräs näytteilleasettaja ihmetteli kun osastolla ei käy juuri ketään paikallisia! Eivät olleet taineet vielä ruokatarjoilun ja lippujenmyynnin ym ohessa ehtiä;). Paitsi nämä upeat possut löytyi näyttelystä unelmien valopylväät ja katos oven päälle....tosin hinnat jäivät kysymättä, pylväisiin ei olisi tainut meidän eurot riittää.


Kävin myös tapaamassa kummitätiä - oli surullinen tapaaminen; täti istui pyöratuolissa kädet ristissä ja kasvoilta heijastui vain väsymystä elämään  ja kärsimättömyyttä koska joutuu odottamaan vaikka haluaisi jo pois. Ihmisellä joka on ollut vahva tahtonainen ei ollut enää mitään mahdollisuutta vaikuttaa omaan tilaansa ja oloonsa. Valinnat teki joku muu, ja se suuri valitsija tuntuu nyt koettelevan kummin kärsivällisyyttä viimeisen kerran. Hän ei sanonut minulle sanaakaan, mutta  tunsin katseesta, että hän tunnisti minut ja ymmärsi sanomani. Siinä toinen tahtonainen hyvästeli toista ja teki mieli toivottaa pikaista poispääsyä, mutta en sentään tohtinut ääneen sanoa. Itkien oli poistuttava ja toivon todella, että kummi pääsisi jo Taivaankotiin.


Oripäästä matka jatkui Kiikalaan, vaivaiset 70 kilometriä saa Kaarina ja Maisa - tyylillä muuttumaan helposti 140 km. Juu ajeltiin vähän harhaan, mutta Paula K lauloi kovaa CD:llä ja maisemat olivat upeita - lukuunottamatta Turku-Helsinki moottoritietä. Siinä ei maisema-arkkitehteihin ole ollut rahaa käytettäväksi, jumalattoman ruma väylä, mutta toivottavasti sen verran turvallisempi.

Vastassa oli lämpimiä halauksia, hyvää ruokaa ja Ulpu-koira rapsuteltavana. Oli ihana puhua ja tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ihmiselle joka tuntuu enemmän siskolta kuin serkulta. Toivottavasti maltoin kuunnellakkin enkä vain puhunut omia huolia ja murheita. Saunan löylyssä pehmeni jäsenet ja kaunista pihaa katsellessa ajatukset, lopullisen pehmityksen teki Larssen!


Matka jatkui seuraavana päivänä upean Fiskarsin ja Bilnäsin kautta Virkkalaan - itäsuomalainen on noissa maisemissa ihan kuin ulkomailla. Hyvä että tiellä pysyy kun kaikki on niin kaunista, että tuntuu kuin nousisi lentoon ja sielu laulaisi upeammin kuin Paula konsanaan. Jokaisen pitäisi päästä ajamaan tuo reitti läpi silloin kun mieli on haikea ja maassa, kyllä friskaa paremmin kuin ketipinor tai zymbaltta.


Niin ihanaa kun olikin ei mikään voita paluuta omaan kotiin, Neuvolaan ukkokullan ja sohvin halailuun. Ihana reissu ja kannatti tehdä, vaikken kaikkia ihmisiä tavannutkaan jotka olisin halunut nähdä .